Osa 2, Koetuksia
"Marlen. Haluatko sinä naimisiin Anguksen kanssa?" Leanna kysyi varovaisesti isosiskoltaan, joka tuijotti takkatulta."En.", vastasi Marlen. "Mutta tiedän että se on velvollisuuteni."
"Mutta jos et kerran rakasta häntä..."
"Rakastamaan voi oppia. Kyllä sinä ymmärrät kun kasvat."
Marlenin hiuksiin hierottiin palmuöljyä ja ne huuhdeltiin. Tummat, ihanasti kiiltävät hiukset harjattiin ja laitettiin kauniisti. "Marlen, olet niin kaunis!" Leanna huokaisi ja katsahti siskoonsa, joka hymyili viatonta tekohymyä.
"Tämä on elämäni ikimuistoisin päivä. Vaikka... no, tiedäthän sinä", hän sanoi, ja katsoi peiliin.
Päälle puettiin hääpuku, ja nuori, todella nuori morsian talutettiin alakertaan.
Angus istui peilipöydän ääreen naisten lähdettyä huoneesta. Hän katsoi peilikuvaansa, ja mietti koko elämänsä tärkeintä päätöstä.
"Hän on vasta nuori, mutta niin kaunis. En voisi kuvitellakaan eläväni ilman häntä... Sormenikin puutuvat jos en saa mahdollisuutta koskettaa häntä."
Marlen käveli kohti Angusta, joka seisoi hääkaaren alla. Hän vilkaisi vielä epäluuloisesti äitiään, joka oli antanut hänet noin vanhalle (ainakin omaan ikäänsä verrattuna) miehelle. Hänhän ei edes tuntenut koko miestä, muutakuin edellisen illan tapahtumien kautta.
Nyt oli aika näytellä rakastavaa morsianta. Tätä päivää ei saisi pilata, isähän kai halusi myös tätä...
Ja he solmivat pyhän avioliiton, ja lupasivat pysyä toistensa rinnalla kunnes kuolema heidät erottaa. Niin myötä- kuin vastoinkäymisissä....
"Marlen. Rakastan sinua..."
"Angus..." tyttö vastasi takaisin, tosin hieman kuivasti.
Mutta aika menee nopeasti, eikä kukaan voi paeta kuolemaa. Jo seuraavana päivänä jouduttiin viettämään Marie-äidin hautajaisia.
Leanna itki sydämensä kyllyydestä, ja Marlen katsoi aviomiestään surullisesti.
"Miksi tänään? Miksi hän? Tämä on kovin vaikeaa Leannallekin. Hän menetti molemmat vanhempansa... kuten minäkin."
"Onneksi Leannalla on meidät. Voimmehan asua hänen kanssaan, vaikka muutammekin."
"...tietysti..."
Uusi koti oli pienempi kuin edellinen, mutta vähintäänkin yhtä kotoisa. Nurkassa oli piano, aivan kuten Marlenin lapsuudenkodissakin.
Marlen kattoi pöytään lautaset, ja asetteli niille kerrosleivät. Angus oli niin keskittynyt lukemiseensa, että Marlenin täytyi tarttua tämän olkapäähän ja sanoa
"Ruoka on valmista. Angus? Kuuntelitko?"
"Kuulin. Hyvä on, laitan kirjan pois."
Uudessa kodissa oli ongelmiakin. Tilanpuute. Leanna sai asua pienessä huoneessa, joka oli entinen vaatekomero.
"Angus rakastaa Marlenia niin paljon. Näen sen hänen katseestaan, kun hän katsoo... säädyttömiä paikkoja tai siskon kasvoja. Mutta Marlen... hänen ilmeestään näkee kaipuun menneeseen. Hän on vasta niin nuori!" kuului tytön ajatukset. Häntä kuvotti ajatuskin, mitä Angus saattaisi Marlenille tehdä.
Hän kirjoitti ajatuksensa päiväkirjaansa, jota oli pitänyt siitä asti kun oppi kirjoittamaan. Hän luki vanhoja merkintöjään, ja piirteli väliin jääneille tyhjille sivuille. Kuullessaan yömyssylle tulevan Anguksen askeleet eteisestä, hän läimäisi kirjan kiinni ja juoksi yläkertaan omaan pieneen "vaatekomeroonsa".
Mutta Angus ei ollut menossa yömyssylle, vaan yläkertaan. Marlen oli juuri vaihtanut yöpuvun päälleen, ja oli käymässä nukkumaan, kun Angus saapui huoneeseen ja ohjasi tytön sängylle.
Marlenin sydän pomppi, ja häntä pelotti. Angus hymyili kieroa hymyään, ja laittoi kätensä tytön lantiolle.
"Mitäs suotta puit?" hän kysyi, ja sai Marlenin yllättymään täysin.
"Mit-!" Marlen koitti saada sanotuksi jotain, mutta Angus keskeytti lauseen suutelemalla.
"Muistathan sinä, että sinun täytyy kunnioittaa minua, koska molemmat vanhempasi ovat nyt jo kuolleet. Ja minä en siedä valehtelua. En yhtään! Joten; miksi hiiviskelit eilen illalla? Vaadin selityksen." Angus puhutteli Leannaa totisena.
"Minä... olin kirjoittamassa päiväkirjaani. Ja kun kuulin sinun tulevan, säikähdin ja juoksin yläkertaan. Ja menin nukkumaan." Leanna selitti, mutta kauhistui Anguksen kieroa ilmettä.
"Vai päiväkirjaa... kirjoitit siis jotain pahaa minusta."
"No eihän kenestäkään voi kirjoittaa pelkästään hyvää!" Leanna sanoi ja ihmetteli miehen sanoja.
"Kuinka kehtaat!"
"Mutta juurihan käskitte minun olla valehtelematta, koska ette siedä sitä... eikö?" Leanna vastasi ujosti, ja katsoi kuinka tulipunainen Angus käveli ulos huoneesta.
Tyttö istui pianon ääreen, ja soitti sointuja, ja lauloi mukana. Hän rakasti laulamista, ja soittamista. Joten sävelsi oman kappaleen äitinsä muistolle, ja sanoitti sen:
Saa sa youkoso
Koko ga kyuusai no chi
Anata wa tada damatte
Mi o makasereba ii
Wasurenasai wasurenasai
Kono yo no uyamuya o
Nozomu michiyuki michisugara
Bara-iro katasutorofu.
Ajoittain Marlenin mahassa kiersi aivan kamalasti. Hän pelkäsi, että oli syönyt jotain pilaantunutta. Anguskin oli valittanut mahakipuaan, mutta se saattoi johtua alkoholinjuonnista.
Toiseksi Marlen pelkäsi olevansa raskaana. Hän oli aivan liian nuori kantamaan sellaista vastuuta. Angus tosin halusi lasta, joten hänen täytyisi vielä ainakin jossain vaiheessa sortua moiseen.
Kävikin niin, miten Marlen oli pelännyt. Hän todellakin oli raskaana, ja asia painoi hänen mieltään.
Silti hän näki unta unelmiensa perheestä. Valitettavasti siihen ei kuulunut Angus.
Tuo mies oli vain sekoittanut hänen elämänsä, ja nyt hänen täytyi kantaa tuon lasta, kenties toista ja kolmattakin. Kyllähän hän tunsi olonsa iloiseksi saadessaan lapsen, mutta se kenen kanssa ja ajatellessaan ikäänsä häntä alkoi jo melkein itkettämään.
Noin yhdeksän kuukauden kuluttua syntyi Ginger. Pieni, suloinen tyttö, josta varmasti varttuisi kaunis nainen.
Angus kuitenkin halusi poikalapsen, jonka kanssa kalastaa ja jutella. Hän nosti Gingerin syliinsä, ja halasi tätä. Kuitenkin hän rakasti tytärtään niin paljon, ettei olisi voinut vaihtaa tätä edes poikalapseen. Hän oli innoissaan esikoisestaan, ja oli koko ajan hoivaamassa.
Gingerillä oli pikimustat hiukset, sekä kivenharmaat silmät. Kasvonpiirteet kuitenkin olivat suurimmaksi osaksi äidiltään perittyä. Tyttö oli todella suloinen, ja niin hentoinen. Tuskin vanhemmat malttoivat odottaa pikkuisen kasvua.
"Voi sinua, pientä kakkapyllyä..." Marlen jutteli pikkuiselleen. Jäi hänellekin aikaa hoivata tytärtään, vaikka Angus oli koko ajan kimpussa. Marlen katsoi syvälle Gingerin silmiin, ja hymyili. Vaikka hän oli todella nuori saadessaan hänet, vain 17 vuotta, hän oli äiti. Ja se oli kovin ihana tunne.
Leannasta oli kehittymässä pieni renesanssinero. Hän soitti hyvin tunteikkaasti pianoaan, ja viettikin sen edessä melkein koko päivän. Marlen sai olla ylpeä myös sisarestaan, joka purki pahaa oloaan vanhempiensa takia pianoon, eikä esimerkiksi kotoa karkailuun.
Ginger kasvoi hirveää vauhtia, ja mekkoja täytyi koko ajan hankkia lisää.
"Äti."
"Hih, voi sinua Ginger. Keskity nyt kuitenkin potalla olemiseen, äläkä minuun."
Tyttönen sai kivisydämisenkin hymyilemään lempeästi.
Pian saattoikin huomata Marlenin olevan taas raskaana. Tämä harmitti häntä kovasti, olihan Gingerkin vasta yksivuotias. Mutta Marlen ei oikein voinut laittaa Angukselle vastaankaan, kovakourainen mies kun tämä oli. Ties mitä siitä seuraisi.
"Hah, saisipa itse hoitaa synnytyksen ja tuplasyömisen. Ja vielä pitäisi laittaa ruokaa neljälle. Vielä kun vatsa kasvaa, en jaksa kyllä tehdä enää yhtään mitään..."
Anguksen ja Marlenin toinen lapsi, Carl syntyi keskellä yötä. Pojalla oli myös tummat hiukset ja harmaat silmät kuten siskollaankin. Carl muistutti vielä enemmän Marlenia kuin Ginger, ja tämä sai äidin iloiseksi. Tosin oli Anguskin iloinen, itseasiassa todella iloinen saadessaan tietää poikalapsesta, jonka kanssa voisi temmeltää.
"Marlen, rakkaani..." Angus sanoi ja vetäisi tyttöä lähemmäs.
"Laitoin Carlin kehtoon. Mutta...mitä?"
Marlenin kasvoille ilmestyi epäilevä ilme.
"Angus, en halua... juurihan..."
Angus tuuppasi Marlenin voimakkaasti sängylle, ja katsoi tätä juuri sillä ilmeellä, mitä Marlen inhosi miehessä kaikista eniten.
"Angus, lopeta. Lopeta heti."
"Mutta Marlen, kultaseni... mehän rakastamme toisiamme! Ja sinä olet niin kaunis..." Angus sanoi ja hyväili Marlenin hiuksia.
"Miksi haluat tätä näin usein? Et taida ymmärtää, kuinka rankkaa on koko ajan synnyttää lapsia sinun makusi mukaan."
"Minä haluan vain pitää hauskaa..."
Angus haisi viiniltä.
Eikä Marlen voinut enää estää voimakasta aviomiestään.
Angus oli käynyt kalastamassa, ja Marlen loihti saaduista kaloista ihanan päivällisen koko perheelle. Vaikka tyttö oli vihainen miehelleen, hän koitti miellyttää tätä kaikin tavoin. Jos hän vaikka saisi tämän lopettanaan tyhmän käytöksensä.
"Onpas juhlallinen ateria...! Eilisen kunniaksiko?"
"Sinä se aina jaksat muistuttaa."
Todellakin. Angus jaksoi hokea samaa asiaa todella kauan, ja vieläpä oikein häiritsevällä tavalla. Ei ihme, että koko kylä tiesi heidän touhuistaan.
Leanna oli siirtynyt pianon soitosta maalaamiseen, jossa oli myöskin hyvä. Hän rakasti maalata vanhanaikaisia pukuja ja kukkia.
Tytön poskessa oli punaista maalia, mutta se ei paljoa häirinnyt.
Vessanpytystä alkoi taas tulla Marlenin paras ystävä. Näin hän varmistui taas siitä, että oli raskaana. Hän tunsi suunnatonta vihaa ilkeää, juovaa miestään kohtaan. Ehkä olisi sittenkin kannattanut karata kotoa vielä silloin kun oli mahdollista.
"Koti... äiti. Isä. Kaipaan teitä molempia niin!" Marlen purskahti itkuun. Ei näin voinut käydä hänelle. Silloin hän päätti. "Suojelen Leannan tulevaisuutta vaikka hengelläni."
Angus oli taas kalastamassa. Saatuaan kolme ahventa hän talsi takaisin sisälle, tietysti kerskailemaan saaliillaan.
Nykyaikaisilla kalastusvälineillään sekä selvällä ammattitaidolla hän onnistui saamaan jokaisella kerralla mahtavan saaliin.
"Onneksi Marlenin vanhemmat olivat rikkaita, niin minun ei tarvitse edes käydä töissä, ja olen kunnon seurapiirimies."
"Eiku kato Carl! Ei sitä nukkee syyä! Kato se laitetaa tänne istuu..."
"PLÄÄÄÄÄÄ"
"Et sä tajua... tyhmä."
Ginger ja Carl tulivat hyvin toimeen keskenään. He leikkivät nukkekodilla, tosin Carl ei oikein tajunnut leikin sääntöjä ja söi puista nukkea. Se jos mikä sai jo kaksivuotiaan Gingerin suuttumaan.
Carl oli harvinaisen suloinen poika, mutta leikki mielummin tyttö- kuin poikanukeilla.
Samaan aikaan pihalla Quinnin perheeseen syntyi kolmas lapsi, Callum. Poika oli aivan kuin sisaruksensa. Tummat hiukset ja harmaat silmät. Mutta se ei loppunutkaan siihen...
Marlen lykkäsi lapsen maahan, ja tajusi synnyttävänsä saman tien toisenkin lapsen. Kaksoset. Tämä tästä "perhe-idyllistä" vielä puuttuikin. Seitsemän ruokittavaa suuta, ja lapsille kolme hoitajaa. Yksi jäisi aina ilman. Tosin pianhan Ginger kasvaisi ja oppisi olemaan riippumaton vanhemmistaan.
Tällä kertaa lapsi oli tyttö, joka sai nimekseen Claire. Hänelläkin oli samanlaiset kasvonpiirteet kuin edellisilläkin lapsilla.
Juuri illan pimetessä neljätoistavuotias Leanna saapui auttamaan isosiskoaan.
"Voi, onpa Callum suloinen... kannetaanpa lapset sisään, sisko."
Leannasta huomasi heti kuinka lapsirakas hän oli. Mutta... nyt kun hän oli vanhempi, hänellä olisi vain muutamia vuosia siihen, että hänelläkin saattaisi olla sama kohtalo kuin sisarellaan.
"Kiitos Leanna."
